Tavoitetila 2012

Teksti: Henri Ala-Honkola

Eläkealalla työskentelevien keskuudessa alkaa yhä enenevässä määrin kuulua sanat ”tavoitetila 2012”. Moni varmasti ihmettelee ensimmäistä kertaa nämä sanat kuullessaan, että mitä eläkejärjestelmässä nyt tavoitellaan? Tässä artikkelissa on pyritty lyhyesti kertomaan, mitä tämä tavoitetila tarkoittaa ja millaista järjestelmäkehitystyötä se aiheuttaa.

Tavoitetilassa vuonna 2012 uudistuu ennen kaikkea työsuhdeote, koska sekä yksityisen puolen että julkisen puolen karttunutta eläkettä koskevat tiedot ovat tällöin saatavissa samalla tavalla. Otteelta (myös paperiselta) löytyvät tämän jälkeen julkisten eläkelakien mukaiset ansiotiedot ja myös julkisten 31.12.2004 eri yhteensovitustapojen mukaan lasketut eläkkeiden määrät. Tämä mahdollistaa henkilön kokonaiseläketurvan mukaisen neuvonnan ja eläkkeen laskennan yhdellä kertaa vuonna 2012. Vuoden 2011 loppuun saakka työsuhdeotteella on julkiselta puolelta vain palvelusaika ja työnantajan nimitiedot. Varsinaisella eläkepäätöksellä henkilön kokonaiseläketurvan mukaiset tiedot ja julkisen puolen eläke on kerrottu ja myönnetty useimmissa tapauksissa jo vuodesta 2004 alkaen, mutta julkisen puolen palvelussuhdetiedot on haettu teknisesti sanomaliikenteen avulla eri eläkelaitoksista eläkkeen laskentavaiheessa.

Kun vakuutettu vuonna 2012 kysyy karttuneen eläkkeen määrää, voi eläkekassa tai -säätiö kertoa ennakkoneuvonnassa tai antamallaan ennakkolaskelmalla myös julkisten eläkelakien mukaisen eläkkeen määrän. Tähän saakka yksityinen sektori on voinut kertoa vain yksityisen sektorin työskentelystä karttuneen eläkkeen määrät ja julkiselta sektorilta on kysyttävä erikseen niiden palveluksesta karttuneen eläkkeen määrä. Lähtökohtana vuonna 2012 onkin, että kukin eläkelaitos neuvoisi sen puoleen kääntynyttä vakuutettua hänen kokonaiseläketurvastaan.

Kokonaiseläketurvan mukainen työeläkeote on teknisesti ensimmäistä kertaa mahdollista antaa vuonna 2012. Tähän asti esimerkiksi yksityisen sektorin vuodesta 2008 alkaen vuosittain lähettämät TyEL -vuosiotteet eivät ole sisältäneet julkisen puolen eläkkeitä lainkaan, mikä on aiheuttanut paljon vuosiotteisiin liittyvää palautetta ja kyselyjä. Kokonaiseläketurvan sisältävä vuosiote lähetetään näillä näkymin paperisena kaikille vakuutetuille kuitenkin vain yhden kerran vuonna 2012. Vuodesta 2013 eteenpäin kokonaiseläketurvan mukaisen työeläkeotteen saa etupäässä sähköisenä Työeläke.fi -sivuston kautta tai eläkelaitoksen omilta verkkosivuilta.

Tavoitetilan 2012 vaikutus järjestelmätöihin

Joidenkin toimijoiden mukaan tavoitetila 2012 vaatii jopa isompia muutoksia tietojärjestelmiin kuin vuoden 2005 eläkeuudistus. Tavoitetila 2012 vaikuttaa lähes kaikkiin olemassa oleviin Arekin ja Poraston järjestelmiin. ETK:ssa ja Arekissa on käynnissä useita projekteja ja työryhmiä, joissa tavoitetilan mukaisia muutoksia suunnitellaan, koordinoidaan, määritellään, toteutetaan ja testataan. Porasto on näissä työryhmissä omalta osaltaan mukana, jotta Poraston asiakaslaitosten ominaispiirteet otettaisiin huomioon mahdollisimman hyvin.

Poraston järjestelmistä tulee eläkkeiden laskentajärjestelmään LALLIin suurimmat uudistamistarpeet, koska työsuhderekisteriotteella saatavat tiedot ovat yksi LALLIjärjestelmän peruskivistä. Isoimmat näkyvät muutokset liittyvät monien LALLIn näyttöjen uudistumiseen sekä siihen, että LALLIsta työsuhdeotetta pyydettäessä saadaan julkisten puolen eläkkeiden määrät yleensä välittömästi yhdellä kertaa. Muuten käyttäjät eivät välittämättä huomaa merkittäviä muutoksia laskiessaan eläkkeitä LALLIlla, mutta teknisesti laskentaohjelmat muuttuvat hyvin paljon. LALLIssa tavoitetilan mukaiset muutostyöt on aloitettu jo viime keväänä ja ensi vuonna tehdään LALLIssa lähes yksinomaan näitä järjestelmätöitä. Samalla pyritään LALLIn toiminnallisuutta parantamaan.

Tavoitetilassa 2012 astuvat voimaan uudet säännökset viimeisen eläkepäätöksen antavan ns. Vilma-eläkelaitoksen määräytymisestä. Tämän vuoksi myös VITI -järjestelmästä tehtävä ns. koneellinen ohjaus muuttuu. Vuoteen 2012 saakka viimeinen eläkelaitos määräytyy pääsääntöisesti sen mukaan, missä eläkkeenhakijan työsuhde on ollut vakuutettuna ennen eläkkeen myöntämiseen johtavaa eläketapahtumaa. Vuodesta 2012 alkaen Vilma-laitos määräytyy pääsääntöisesti ansioiden mukaan. Eläkehakemuksen ratkaiseva Vilma-laitos on yleensä se, missä eläkkeenhakijalla on eniten vakuutettuja ansioita eläkkeen hakemista tai eläketapahtumaa edeltävän kahden kalenterivuoden aikana. Poraston asiakaslaitosten osalta Vilma-päättelyssä on kuitenkin poikkeus, koska Poraston asiakaslaitoksina olevien eläkesäätiöiden ja -kassojen jatkuvien työsuhteiden ansiot ovat eläkelaitoksen omassa työsuhderekisterissä Poraston keskuspalvelimella. Jos VITIstä tehtävän koneellisen ohjauksen kyselyhetkellä löytyy ansaintajärjestelmästä jatkuva Poraston asiakaslaitoksessa vakuutettu työsuhde, pidetään tätä asiakaslaitosta Vilma-laitoksena.

Tavoitetila 2012 aiheuttaa muutoksia myös HÄLY -järjestelmästä toisen eläkelaitoksen vapaakirjapyyntöön annettavalle vapaakirjavastaukselle. Kyseisellä vapaakirjavastauksella annetaan toiselle eläkelaitokselle työsuhteen ansiotietoja esimerkiksi lesken oman eläkkeen laskentaa varten, kun perhe-eläkkeeseen tehdään lesken eläkkeen vähentäminen. HÄLYn vapaakirjapyyntöön vastaaminen ja vastausnäytöt uudistuvat kokonaisuudessaan tavoitetilassa 2012. Samalla pyritään saamaan vapaakirjavastaamista käyttäjäystävällisemmäksi.

Tavoitetila 2012:lla on lisäksi eri järjestelmiin lukuisia muita pienempiä heijastusvaikutuksia, joita kartoitetaan jatkuvasti eri projekteissa. Näillä ajatuksilla lähdemme tavoittelemaan vuotta 2012!

Olet tässä: Porasto / Suomeksi / 2010-2 / Tavoitetila 2012

Porasto - palvelua eläkekassoille ja -säätiöille

© 2011

Puh. (09) 752 771, fax. (09) 728 2514

Larin Kyöstin tie 8, 00650 Helsinki