Eläkelaitosten KILPAILUN kehittäminen

Teksti: Johtaja Erkki Rajaniemi,
           Sosiaali- ja terveysministeriön Vakuutusosasto
Kuva:  Vuokko Ryöti

Työeläkejärjestelmäkilpailulla ja työeläkejärjestelmän hajautetulla toimeenpanolla on selkeä yhteys.  Kilpailu vähentää tehokkuustappioita ja tehostaa hajautuksen tuottamia hyötyjä, eikä ilman hajautusta ole kilpailua.

Raportti työeläkejärjestelmän kilpailuolosuhteista julkaistiin 11.1.2007. Se käsitti hajautetun toimeenpanojärjestelmän, työeläkevakuutusyhtiöiden, eläkesäätiöiden ja eläkekassojen, kilpailuolosuhteiden kehittämistä koskevien yksittäisten esitysten lisäksi suurempia asiakokonaisuuksia. Kilpailukeskustelu ei raportin julkistamisen jälkeen kuitenkaan ole juurikaan edennyt, eikä jäsentyneitä linjauksia ja toimenpiteitä ole saatu aikaan. Tilanne vaikuttaa jähmettyneen 2000-luvun alkuvuosien tasolle. Niinpä vuosina 2008 – 2009 laadittu työeläkejärjestelmän lainsäädännöllisten olosuhteiden kehittämistä koskeva hallituksen esitysluonnos vaikuttaa pikemminkin kiihdyttäneen hajautetun järjestelmän keskittymistä kuin lisänneen tietämystä ja keskustelua työeläkejärjestelmäkilpailun kannalta keskeisten kysymysten linjaamisesta ja hajautetun järjestelmän tavoitteista.

Hajautettu järjestelmä ja sen toimintaympäristö ovat muutamana viime vuotena voimakkaasti muuttuneet. Viime vuosien keskeisin havainto liittyykin lakisääteistä eläkevakuutusta harjoittavan säätiö- ja kassainstituution merkityksen pienenemiseen. Tämä johtaa työeläkejärjestelmälähtöiseen sekä kilpailuoikeudelliseen kysymyksenasetteluun.

Työeläkejärjestelmän hajautuksen kannalta tulisi harkita sitä, tarjoaako nykyinen lainsäädäntö työnantajille riittävän määrän aitoja vaihtoehtoja. Tämä puolestaan nostaa esille kysymyksen eläkesäätiö- ja eläkekassavaihtoehtojen ”hallinnollisesta” toimivuudesta eli siitä, onko lainsäädännössä otettu riittävällä tavalla huomioon esimerkiksi perustamisen helppous, perustamis- ja toimintakustannusten oikeasuhtaisuus, palvelutarjonnan käyttäminen ja turhan hallintokuorman vähentäminen. Nämä ovat seikkoja, joilla olisi työnantajille aitoa merkitystä, koska nykypäivänä työnantajat yhä enemmän painottavat ydinliiketoimintaansa ja pyrkivät minimoimaan kaikki tämän ulkopuoliset rasitteensa. Lisäksi olisi varmistettava se, että eläkesäätiöillä ja eläkekassoilla olisi riittävät yhtiöistä eroavat ominaispiirteet. Lainsäädännön kehittäminen suuntaan, jossa eläkesäätiöistä ja eläkekassoista muodostuu pieniä yhtiöitä, ei taanne työnantajille aitoa vaihtoehtoa. Kokonaisuutena ottaen kysymys ei siis ole siitä, että jotakin yksittäistä säännöstä muuttamalla voitaisiin todeta asian tulevan kuntoon vaan siitä, että koko normistoa olisi tarkasteltava uudelleen näkökulmasta, jossa olisi sovitettu yhteen sosiaaliturvan edellytykset ja työnantajan tarpeet sekä näin muodostuva säätiö- ja kassainstituution kansallinen kilpailukyky. Edellä todettu johtaa ajatukseen eläkesäätiö- ja vakuutuskassalain kokonaisuudistustarpeesta.

Kilpailuoikeudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna tulee muistaa, että kilpailun lisääminen ei ole itsetarkoitus, eivätkä kaikki ehdotetut toimenpiteet, jotka näennäisesti lisäävät kilpailua, johda työeläkevarojen kokonaissäästöihin tai tehokkuuden lisääntymiseen. Kaiken alku ja juuri on se, että hajautettu toimeenpanojärjestelmä palvelee sosiaaliturvan toteuttamista. Tämä korostaa hajautetun järjestelmän osien keskinäisen toimintalogiikan ymmärtämisen merkitystä. Jo edellä mainitusta esimerkistä voidaan päätellä, että työeläkejärjestelmäkilpailun on oltava kilpailua, joka kaikissa olosuhteissa hyödyttää työeläkejärjestelmää. On siis kilpailtava työeläkejärjestelmän kannalta oikeilla asioilla.

Viime vuosien keskittymiskehitys tarkoittaa työeläkeyhtiöiden merkityksen kasvamista. Tämä puolestaan tarkoittaa työeläkejärjestelmäkilpailun kannalta sitä, että mikäli kilpailua halutaan kokonaisuutena edistää, tulee kilpailua lisäävien toimenpiteiden yhä enemmän keskittyä yhtiöiden väliseen kilpailuun. Tälläkin puolella työeläkejärjestelmän sosiaaliturvaluonne rajoittaa mahdollisten kilpailukeinojen määrää, mutta viimeaikaisen kehityksen perusteella ainakin työkyvyn ylläpitotoiminnan sääntely, yhtiökohtaisen hoitokustannusperusteen käyttöön ottaminen ja hyvitysten osittainen vapauttaminen vaikuttavat muodostavan työeläkeyhtiökilpailun linjaamisessa tarvittavat keskeiset elementit.

Kokoavana yhteenvetona voi todeta, että työeläkejärjestelmän kaikkien osapuolien kannalta olisi tarkoituksenmukaista, mikäli loputtoman yksityiskohtakeskustelun sijasta päästäisiin etenemään tilanteeseen, jossa sosiaaliturvan ja kilpailun yhteensovittaminen harkittaisiin johdonmukaisina kokonaisuuksina. Pelkkä harkinta ei myöskään enää riitä, vaan jotakin olisi myös saatava aikaan.