Tasapainoilua menojen ja maksujen välillä

Teksti: Toimitusjohtaja Pentti Tervola, Eläkekassa Verso

Tänä keväänä ilmestyi useita erityyppisiä kirjoja, jotka koskettelevat työeläkealaa ja työeläkkeitä.

Etlan Eläkevalta Suomessa ja Olli Pusan nettikirja Renkien kaappaus keskittyvät – kumpikin omalla tyylillään – työeläkejärjestelmän toiminta- ja päätösmekanismeihin. Sinänsä mielenkiintoisia teemoja. Aivan erilainen kirja on puolestaan Työurat pidemmiksi – työeläkejärjestelmän vaihtoehtoja (Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 4/2011). Tämä kirja sisältää ns. työuraryhmän työn tulokset. Tuo ryhmä oli yksi niistä ryhmistä,
jotka valtakunnan hallitus ja työmarkkinajärjestöt maaliskuussa 2010 pystyttivät pelastamaan maamme talouskasvun ja työllisyyden. Pääasiallinen työ kirjan valmistumiseksi on tehty ETK:ssa.

Tällä kolmannella kirjalla ei ole paljon yhteistä kahden ensin mainitun kanssa. Ehkä kuitenkin sen verran, että siinä tekijät käyttävät sitä valmistelijan valtaa, minkä sanotaan olevan kaikkein merkitsevin. No, tässä tapauksessa tuota valtaa on rajattu, sillä työmarkkinaosapuolet ovat pitkälti luetelleet ne vaihtoehdot, joita saa tutkia.

Tavoitteet korkealla

Työuratyölle asetettiin kolme tavoitetta:
- Työeläke-etuuksien riittävän tason turvaaminen
- Työeläkejärjestelmän rahoituksen turvaaminen
- Eläkkeelle siirtymisiän riittävä nousu, jotta kaksi ensimmäistä tavoitetta toteutuvat.

Konkreettinen tavoite eläkkeelle siirtymisiän nousulle on laskettavissa hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen muodostaman yhteisen käsityksen 62,4 vuotta vuonna 2025 ja nykytilan, 60,4 vuotta erotukseksi eli 2 vuodeksi.

Merkille pantavaa oli, että tehtävänä oli ”vain” listata eri vaihtoehtojen vaikutuksia ilman, että niitä laitettaisiin paremmuusjärjestykseen tai niistä olisi pitänyt valita ehdotus toteutettavaksi. Raportti on siis
selkeästi tausta-aineisto päätöksentekijöille: ”jos teet tätä, niin vaikutukset ovat nämä”- tyyliin. Jos tässä kirjoituksessa esiintyy kannanottoja, ne menevät kaikki kirjoittajan piikkiin.

Kirja on varsin kattava kokoelma laskelmia ja selvityksiä, liitteineen kaiken kaikkiaan 257 sivua. Varmasti aikaisemmissakin hankkeissa on taustalaskelmia tehty, mutta nyt ne on julkaistu yhtenä opuksena kaikkien käyttöön. Tästä plussat tekijöille.

Ilman suurempia tutkimuksiakin on nähtävissä, että kaksi ensimmäistä tavoitetta lyövät toisiaan korville. Eläkejärjestelmän sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden tavoitteleminen on ikuista tasapainoilemista etuustason ja maksutason välillä. Yksi keskeinen tulos kuitenkin on luettavissa: molemmat tulokset voidaan saavuttaa, jos työurat pitenevät. Eli ei muuta kuin etsimään keinoja.

Keinovalikoimassa löytyy

Kirjassa työuriin vaikuttaminen jaetaan kahteen osaan: työelämän toimintatapojen muuttaminen ja eläkelainsäädännön kehittäminen. Tuo ensin mainittu tarkoittaa muutoksia, joita tapahtuu työn tekemisen olosuhteissa työpaikoilla ja työmarkkinoilla. Näiden ilmiöiden vaikuttavuuksia on arvioitu muun muassa seuraavasti:
- Jos työhön meno aikaistuu kahdella vuodella, työeläkemeno alenee 2030 mennessä 1,3 ja eläkemaksu 0,8 prosenttiyksikköä.
- Jos kaikki 63-vuotiaaksi töissä pysyneet jatkavat työssä 68-vuotiaiksi, eläkkeelle siirtymisikä nousee 1,7 vuodella 2025 mennessä, mutta pitkällä aikavälillä tällä ei ole vaikutusta eläkemenoon tai -maksuun. Tämä on mielenkiintoinen, mutta lopulta looginen tulos.
- Jos työkyvyttömyysalkavuus puolittuu 2010 alkaen, eläkkeelle siirtymisiän odote nousee 1,6 vuotta, meno alenee 1,5 ja maksu 1,4 prosenttiyksikköä.
- Jos työkyvyttömyysalkavuus ja vanhuuseläkealkavuus alenevat kolmanneksella, saavutettaisiin 2025 eläkkeelle siirtymisiän odotteen tavoite 62,4 vuotta ja meno ja maksu alenisivat 1,9 prosenttiyksikköä.

Tuo viimeinen laskelma osoittaa, kuinka haastavasta tehtävästä työurien pidentämisessä on kyse. Käyttöön on siis syytä ottaa kaikki keinot, ja näyttää siltä, että erityisesti katse on suunnattava työolojen kehittämiseen.

Mutta katsotaan hieman eläkelainsäädännön keinoja. Työryhmä tutki 38 eri vaihtoehtoa muun muassa eläkeiän, karttumien, eri eläkelajien, elinaikakertoimien ja indeksien määräytymisen muuttamisesta. Kategorisesti laskien näistä voi rakentaa yli 50.000 eri kombinaatiota. Tällä kertaa valmistelijoita ei voi ainakaan vaihtoehtojen puutteesta syyttää!

Esitettyjen 38 vaihtoehdon analysoinnin lisäksi kirjassa on otettu tarkasteluun kaksi erilaista vaihtoehtojen yhdistelmää ja arvioitu niiden yhteisvaikutuksia. Sitä, miksi juuri ne oli otettu, ei käynyt selville. Ehkä nekin oli annettu?

Otan tähän tarkasteltavaksi toisen niistä. Sen mukaan:
- Eläkeikä olisi 1952 jälkeen syntyneille 65 – 68 vuotta
- Työttömyysputki poistettaisiin
- Osa-aikaeläke poistettaisiin
- Karttumaprosentit olisivat: 59 – 64-vuotiaille 1,9 %, 63 – 64-vuotiaille 2,4 %, 65 – 67-vuotiaille 3,4 % ja muille 1,5 %
- Alennettaisiin työkyvyttömyyseläkkeiden tulevan ajan karttuma 1,5 %:sta 1,2 %:iin
- Poistettaisiin perhe-eläke kokonaan 1992 jälkeen syntyneiltä.

Nämä muutokset yhdessä nostaisivat eläkkeelle siirtymisajan odotetta 0,7 vuotta ja alentaisivat TyEL-menoa 2,1 ja TyEL-maksua 1,9 %-yksikköä 2025 mennessä. Aika pieni muutos eläkeiässä kohtuullisen suurilla sosiaalipoliittisilla muutoksilla. Perhe-eläkkeen poistaminen esimerkiksi tuntuu oudolta.

Sukupolvelta toiselle

Erityisen mielenkiintoisia ovat kirjassa esitetyt sukupolvivaikutuslaskelmat. Vaikka laskelmissa on tehtävä paljon oletuksia ja tuloksiin varmasti liittyy epävarmuutta, antavat ne kuitenkin viitteitä vaihtoehtojen vaikutuksien suunnasta.

Tuloksia lukiessa tulee väistämättä mieleen, että olisi ollut suotavaa, että kaikki eduskuntavaaliehdokkaat olisivat lukeneet esimerkiksi eläkeindeksien muuttamisen kustannus- ja sukupolvivaikutukset ennen osallistumistaan vaalikeskusteluihin.

TyEL-indeksin muuttaminen 50/50-indeksiksi vaikuttaisi pitkällä aikavälillä eläkemenoa korottavasti noin 2 %-yksikköä. Sukupolvivaikutus on arvioitu laskemalla ehdotetun indeksin vaikutukset nykytilanteeseen verrattuna eri syntymäikäluokille. 1950- ja -60-luvuilla syntyneet tienaisivat eniten ja 1980-luvulla syntyneet ja sitä nuoremmat kärsisivät sitä enemmän, mitä nuorempiin ikäluokkiin mennään.

Eliniän kasvusta

Eläkekustannusten kehittymisen kannalta avainkysymys on, kasvaako elinikä edelleen ja millä voimalla. Muutama vuosikymmen sitten oli vallalla nyrkkisääntö, jonka mukaan elinikää tuli lisää yksi vuosi 10 vuodessa. Viimeisimmän havainnon mukaan eliniän odote on kasvanut peräti 2,4 vuotta vuosikymmenessä Kaikki varmaan ymmärtävät, että jos tällainen kehitys jatkuu, jotain tarttis tehrä.

Elinaikakerroin siirtää kasvun aiheuttamasta kustannusnoususta noin puolet eläkkeensaajien kontolle. Kirjassa on tutkittu muutamia, lähinnä teknisiä vaihtoehtoja elinaikakertoimen kehittämiseksi. Niillä ei ratkaista kuitenkaan sitä peruskysymystä, onko kertoimen eläkkeitä alentava vaikutus kohtuullista vai ei. Yksi reunaehto kertoimen soveltamiselle kuitenkin toivoisi olevan: niillä ihmisillä, jotka haluavat jatkaa työntekoa, olisi oikeasti siihen mahdollisuus.

Lopuksi yksi kehitysehdotus. Yksi suurimmista uhista työeläkejärjestelmälle on, että luottamus siihen murenee. Nykyinen epäluottamus usein perustuu väärille olettamuksille tai luuloille. Tähän tiedon välitykseen kirjan anti olisi hyvä lähde. Ehkä ei sellaisenaan, vaan esimerkiksi lyhyinä tietoiskuina tai juttuina kansantajuisesti toimitettuna.